maanantai 21. tammikuuta 2013

Sämpylät

Viime aikoina olen innostunut leipomaan sämpylöitä. Mitään sen kummempaa ohjetta minulla ei niihin ole, kun yleensä teen ne ihan mututuntumalla ja laittelen taikinan joukkoon kaikkea, mitä sattuu olemaan. Sämpylät ovatkin siitä hyviä, että niitä pystyy muokkaamaan oman makunsa mukaisiksi niin helposti.
Joulun jälkeen leivoin kahdenlaisia sämpylöitä, joista toiset kätkivät sisäänsä yhden perunamuusin lopun ja toisiin keittelin kaurapuuro annoksen. Eilen leivoin juustosämpylöitä, juustoraastetta pinnalla ja sisällä, nami!


En nyt kirjoita tähän tarkkaa ohjetta, sellaisen saa esim. sämpyläjauhopussin kyljestä. 

Nesteeksi käy esim. vesi, maito tai vaikka omenamehu. 
Hiivaa sämpylätaikinaan laitetaan vähemmän, kuin pullataikinaan. Noin 25-30g (puolipakettia) riittää vallan mainiosti ½l taikinaan. 
Ripaus suolaa (1 tl) antaa hyvää makua sämpylöille.
Makeuttamiseen käytän itse siirappia ja sitä laitan hyvän lorauksen (n. ½ dl) 
Rasvaa tarvitaan myöskin. Öljy, juoksevamargariini, voi, kaikki käy ja rasvaa laitan puolen litran taikinaan desin verran. 
Taikinaan voi upottaa hyvin puuron, perunamuusin tai vaikka sosekeiton jämiä. Myös pinaatti, porkkana tai juustoraaste käyvät vallan mainiosti. Näitä lisukkeita laitan ihan summassa (noin 3-4 dl) verran.
Jauhoiksi kelpaavat hyvin valmiit sämpyläjauhoseokset höystettynä muilla jauhoilla. Yleensä laitan itse 2-3 dl graahamjauhoja, 2 dl karkeita ruisjauhoja ja loput sitten sämpyläjauhoja (rainbown tai sunnuntai) niin, että taikina on kimmoisaa, mutta kuitenkin pehmeää. Itse tykkää leipoa hieman tarttuvammasta taikinasta, niin sämpylöistä tulee pehmeämpiä ja kuohkeampia. 
Taikina kohotetaan lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi (30-60 min) ja leivotaan sitten sämpylöiksi. Laiska, kun olen niin pyörittelen vain taikinan pötköiksi ja leikkaan niistä noin 10cm mittaisia pätkiä sämpylöiksi. 
Sämpylöiden annetaan kohota pellillä noin puolisen tuntia ennen paistoa. Pinnalle voi ripotella esim. seesaminsiemeniä tai juustoraastetta. 
Sämpylät paistetaan 225 asteisessa uunissa keskimmäisellä ritilätasolla noin 10-12 minuuttia.