perjantai 2. elokuuta 2013

Prinsessalle

Minulta tilattiin alkuviikolla 6-vuotis synttäreille prinsessateemalla kakkua. Toiveena oli vaaleanpunaista, kukkia, perhosia ja kruunu. Kruunun tekeminen meinasikin tuotta harmaita hiuksia oikein tukko kaupalla. Sokerimassa oli niin vetelää, ettei se meinannut pysyä muodossaan millään. Vasta ties kuinka mones versio onnistui edes kohtuullisesti, kun tein kruunusta tarpeeksi paksun. Toivottavasti oli kuitenkin saajalleen mieluinen. Päällisen kanssakin meinasi käydä huonosti, kun massa repesi keskeltä kiinnitysvaiheessa. Onneksi koristeilla sai peitettyä pienet kauneusvirheet ja ainakin kakkua noutanut sankarin äiti oli hyvin tyytyväinen. Tähän kakkuun toivottiin suklaa-banaanitäytettä ilman kermavaahtoa.


Kakku meni sen verta isolle porukalle, että tein sen kääretorttulevyistä neliskulmaisena. 

Täyte:

4 prk maitosuklaavanukasta
200 g maustamatonta tuorejuustoa
n. 100g suklaata sulatettuna
n. 100g suklaata rouhittuna
1 banaani muusattuna
2 rkl vaniljasokeria

Tee näin:

1. Notkista tuorejuusto ja sekoita siihen vaniljasokeri. 
2. Muusaa banaanit haarukalla ja lisää täytteen joukkoon.
3. Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa ja lisää joukkoon. Lisää loput aineet ja sekoita tasaiseksi. 

Tämä täyte riitti ihan hyvin tuohon 2 kääretorttu levystä tehtyyn kakkuun, jossa 3 täyteväliä. 

Kostutuksena taas ihan vaan maitoa. Koristeet kaikki sokerimassaa, kukkien keskustoissa nonparelleja. Päällinen sokerimassan ja marsipaanin sekoitusta ja pinnalla suihkaus helmiäistä.