tiistai 6. marraskuuta 2012

Haaste

Sain Maaritilta Lempikakku blogista kivan haasteen, johon nyt päätin tarttua. Kerro kahdeksan asiaa, jotka haluaisit keittiössä toteuttaa, mutta kuuluvat vielä siihen To Do- listaan.



1. Kiitä haasteen antajaa
2. Jaa haaste eteenpäin, vaikka 4:lle
3. Ilmoita näille haasteista
4. Kerro oma kahdeksan kohdan to do-listasi



Elikkäs, Kiitoksia vaan Maarit :) 

Tässähän joutuu oikeasti vielä miettimään vastauksia...

1. Olen aikonut jo monena jouluna tehdä pipareista sellaisia koristeltuja laatikoita, joihin voi laittaa vaikka namusia sisälle. Viime vuonna sain jopa osat paistettua, mutta tekemättä jäi silti. Oisko vaikka tänä vuonna niiden vuoro päästä sille toteutettavalle to do- listalle.

2. Koulussa tuli tehtyä paljon kreemikakkuja, mutta kotona en ole vielä tehnyt, vaikka aikomus on ollut. Mokkakreemikakusta kytee jo visio päässä.

3. Täytettyjä konvehteja olen kerran kotona tehnyt ja mieli tekisi tehdä uudestaan. Kaikki tykötarpeetkin löytyy, kunhan vaan saisin aikaiseksi.

4. Kerroskakkuja en ole koskaan tehnyt missään ja tokihan semmoista olisi kiva päästä kokeilemaan. Ehkäpä sitten helmikuussa, kun pikkumies täyttää vuoden :)

5. Macaron leivokset ovat myöskin jääneet osaltani kokonaan tekemättä. Mikäs kondiittori se sellainen on, joka ei niitä ole valmistanut. Pääsevät siis tulevaisuuden to do-listalle.

6. Kerran näin jossain blogissa leipäjuustohyydykekakun ja se kyllä kuulosti ja näytti niin herkulta, että kyllä minä sellaisen vielä joskus värkkään.

7. Olen leipunut paljon makeita piirakoita, mutta vielä en ole onnistunut luomaan sitä täydellistä pohjaa niille. Se on kehitteillä koko ajan, mutta tuppaa tulemaan sutta ja sekundaa kerta toisensa jälkeen. Kuuluu lähitulevaisuuden to do-listalle.

8. Sitten yksi semmoinen ehdottomasti to do- juttu on kotitekoinen kebab. Siitä ollaan haaveiltu jo pitkään ja hirvenjauhelihaa olis pakastin väärällään. Ei muuta, kun tuumasta toimeen. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pienikin kommentti ilahduttaa :)