tiistai 14. toukokuuta 2013

Lohivoileipäkakku

Äitini työkaveri tilasi juhliinsa voileipäkakkua ja täytekakkua minulta. Voileipäkakkuun toivottiin lohitäytettä ja nimenomaan savulohesta. Sainkin tilaajalta hänen itsensä savustamaa lohta noin kilon verran kakkuun laitettavaksi. Kakusta tehtiin siis aika iso, sellainen tupperin neliskulmaiseen kakkukupuun sopiva.



Täytteen ohje:

n. 800 g savulohta perattuna
10 cm pala purjoa
200 g savulohituorejuustoa
200 g ruohosipulituorejuustoa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
n. 10 cm pätkä piparjuuritahnaa
1-2 dl majoneesia
n. 200 g raejuustoa
suolaa
sitruunapippuria

Tee näin:

1. Halkaise ja huutele purjo huolellisesti. Silppua sitten mahdollisimman pieneksi silpuksi.
2. Perkaa ja paloittele lohi. (Kaupasta ostetuissa harvoin on juuri perkaamista) 
3. Laita kaikki aineet yleiskoneen kulhoon ja sekoita lapavatkaimella sekaisin. Lisää majooneesia sen verran, että saat hyvin levittyvän tahnamaisen täytteen. 

Kuorrutteen ohje:

200 g ruohosipulituorejuustoa
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1-2 dl majoneesia
tuoretta ruohosipuli silppua

Tee näin:

1. Mittaa tuorejuustot kulhoon ja notkista lusikalla tai sähkövatkaimella. Lisää joukkoon majoneesia niin paljon, että täyte on sopivan paksuista ja hyvä levittää kakun päälle. Täyte ei saa olla liian löysää, muuten se valuu pois reunoilta. 
2. Lisää halutessasi joukkoon tuoretta ruohosipuli silppua. 

Tämän kakun kostutukseen olen käyttänyt kasvislientä. Myös kalaliemi tai maito kävisivät oikein hyvin. Liemen keitän aina niin, että kiehautan veden kattilassa ja lisään siihen liemikuution ja annan sulaa. Sen jälkeen jäähdytän liemen jääkaappi kylmäksi. 

Leipänä tässä on käytetty Fazerin ruis toast ja monivilja toast paahtoleipää, kumpaakin yksi paketti. Pohjassa on aina 8 leipäpalaa/kerros ja tässä kakussa on kahdessa välissä täytettä. 

Koristeena tässä on kylmäsavulohta, salaattia, kurkkua, sitruunaa, limeä, tilliä ja viinirypäleitä. Koristukseen sain idean googlettamalla netistä, joten siitä en ota kunniaa itselleni. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pienikin kommentti ilahduttaa :)