sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Raparperipiirakka

Rakastan raperperipiirakoita ja muitakin raparperiherkkuja. Nyt olen tehnyt jo kaksi kertaa tätä samaa piirakkaa, on vaan niin hyvää. Ohje on hieman monivaiheinen, mutta ei ollenkaan hankala. Ja kyllä lopputulos palkitsee kaiken vaivan. Ohjeen olen napannut Maku lehdestä. Tällä ohjeella tulee pellillinen piirakkaa ja osan voi vallan mainiosti pakastaa.


Ohje:

Muruseos:

250 g voita
8 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl soodaa
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Pohjataikina:

2 dl piimää
1 kananmuna

Täyte:

10 dl raparperia (paloiteltuna)
200 g kermaviiliä ( tai esim. vaniljajugurttia)
250 g rahkaa 
2 dl sokeria
2 kananmunaa
3 tl vaniljasokeria

Tee näin: 

1. Sulata voi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon voisula. Nypi seos murumaiseksi. 
2. Ota muruseoksesta 1/4 osa erilleen.
3. Lisää loppu seoksen joukkoon muna ja piimä ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille.
4. Lisää pohjataikinan päälle raparperit. 
5. Sekoita loput täytteen ainekset keskenään ja kaada raparperin palojen päälle. 
6. Ripottele pinnalle loppu muruseos. 
7. Paista piirakkaa 175 asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pienikin kommentti ilahduttaa :)