maanantai 17. syyskuuta 2012

Koivunrunko kakku

Minulta tilattiin metsäalalla työskentelevälle miehelle syntymäpäivä juhliin kakkua, joka olisi koivunrungon näköinen. Väliin haluttiin mansikkavaahtoa.


Kakkussa on pohjana kaksi kääretorttupohjaa, jotka halkaisin kahtia. Täytevälejä on näinollen 3.
Täytteenä siis mansikkavaahtoa, jossa oli 2dl kuohukermaa, 1prk mansikkakermaa ja 1 prk (n. 400g) rainbown mansikkarahkaa ja aavistus sokeria. Tuosta määrästä tuli juuri sopivasti täytettä kakun jokaiseen väliin. 
Kostutuksena ihan vaan maitoa. 
Kuorrutus on vaahtokarkin makuista kaulintamassaa. Lehdet ja oksat marsipaania ja koivun "raidat" maalattu wiltonin mustalla ja ruskealla pastavärillä.
Kaulintamassan alla on tarttumapintana voikreemi.

Voikreemin ohje:

500 g suolatonta voita
250 g sokeria
125 g vettä

Tee näin:

1. Mittaa sokeri ja vesi kattilaan ja kiehauta. Laita sen jälkeen jääkaappiin jäähtymään. Seoksen pitää olla kylmää ennen sen lisäämistä voihin.
2. Kuutioi huoneen lämpöinen voi ja vatkaa se kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Parhaiten tämä onnistuu yleiskoneella ja lapavatkaimella. Voita saa vaahdottaa ihan kunnolla, noin 15-20 minuuttia.
3. Lisää sitten kunnolla kylmäksi jäähtynyt sokeri-vesiseos voin joukkoon ohuena nauhana koko ajan hyvin vatkaten. Jatka vatkaamista vielä noin 10 minuuttia.
4. Valmis voikreemi säilyy huoneenlämmössä hyvin peitettynä noin 2 viikkoa. Toki myöskin jääkaapissa, mutta silloin sen pitää antaa lämmetä ennen käyttöä.

Voikreemi sopii marsipaani, sokerimassa ja muidenkin massakuorrutteiden alle. Voikreemiä voidaan käyttää kakun kuorruttamiseen myös yksistään ja sitä voidaan myös käyttää kakun täytteenä. Voikreemiä voi maustaa erilaisilla aromeilla ja värjätä elintarvikeväreillä. Mm. mokkakreemikakku on klassinen voikreemistä tehty leivonnainen. (Sitä voisinkin joskus tehdä ja jakaa ohjeen teidän lukijoiden kanssa)

1 kommentti:

Pienikin kommentti ilahduttaa :)