tiistai 30. lokakuuta 2012

Kinuskikakku

Minulta tilattiin juhliin kinuskikakkua oransseilla ruusuilla. Täyte toiveita ei ollut, kunhan ei olisi banaania. Päädyin sitten hedelmätäytteeseen.


Kakussa on pohjana vaalea 8 munan sokerikakkupohja. Täytteenä kermaa, appelsiinituorejuustoa ja säilykemandariineja murskattuna. Kostutukseen käytin mandariinien mehua. Reunoilla on tällä kertaa ihan oikeaa kermaa ja pinnalla siis kinuskia.

Kinuskin ohje:
(Tämä ohje riittää halkaisijaltaan 26cm kakun pinnalle)

3 dl kermaa
3 dl fariinisokeria

Tee näin:

1. Mittaa kerma ja fariinisokeri kattilaan. 
2. Keitä seosta miedolla lämmöllä välillä sekoittaen noin 20-30 minuuttia, kunnes kinuski on selvästi paksua.
3. Jäähdytä hieman ennen kakun päälle kumoamista. 

Lähikuvaa koristeista

Koristeet on tehty marsipaanista, jonka olen pastaväreillä värjännyt sopivan sävyiseksi. Ruusuissa on aavistus kultaista tomuväriä pinnalla ja lehdissä vihreää tomuväriä. 


lauantai 20. lokakuuta 2012

Vadelma-valkosuklaamuffinssit

Tämän ohjeen bongasin joku aika sitten Ruokapirkka lehtisestä. Olivat niin herkullisen näköisiä, että päätin kokeilla olisiko myös maku kohdallaan. Täytyy kyllä sanoa, että pitkästä aikaa oli kyllä mehukkaita ja herkullisia muffinsseja, voin kyllä suositella ohjetta lämpimästi. Alkuperäisen ohjeen mukaan muffinssien pinnalle olisi kuulunut marenkikuorutus, mutta jätin sen tekemättä. Hyviä olivat ilmankin.


Ohje:

150 g margariinia
1 ½ dl sokeria
2 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
3/4 dl tummaa kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 prk (200g) kermaviiliä
1 levy (80g) Pirkka luomu reilun kaupan vadelma-valkosuklaata
100 g pakaste vadelmia

Tee näin:

1. Vaahdota huoneenlämpöinen margariini ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.
2. Lisää kananmunat vaahdon joukkoon yksitellen hyvin vatkaten.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää sitten ne kermaviilin kanssa vuorotellen joukkoon. 
4. Lisää lopuksi karkeaksi rouhittu suklaa. Vältä turhaa sekoittamista.
5. Luskoi noin puolet taikinasta muffinssipellin syvennyksiin ja paina sitten jokaiseen pari vadelmaa. Lusikoi loppu taikina päälle, jätä kohoamisvara. 
6. Paista 200 asteisen uunin keskimmäisellä ritilätasolla noin 15-18 minuuttia.